Sunday, January 17, 2016

Kesken: David Bowie

Tällä viikolla olen sattuneesta syystä kuunnellut paljon David Bowien musiikkia.

Minulla on ollut kolme Bowie-kautta. Ensimmäinen alkoi, kun olin ehkä kahdeksanvuotias ja näin televisiosta Labyrintti-elokuvan. Rakastin elokuvan lauluja ja tarinaa, joka oli vähän pelottavakin. Siis juuri sopivan pelottava! Ja Sarahin huone oli suomalaisen 80-luvun kakaran näkökulmasta ihmeitä täynnä. Ei minulla ollut niin kauniita vaatteita tai kauniita tavaroita koskaan. Parhaat väristykset sain kuitenkin isotukkaisesta peikkokuninkaasta.

Meni pitkään ennen kuin opin muistamaan laulajan ulkomaalaisen nimen. Jostain syystä kuvittelin, että laulajan nimi on Bob Wilan. Vanhempani kuitenkin valistivat minua ja kertoivat, että laulaja on tunnettu muualtakin, itse asiassa maailmankuulu. Ja hänen nimensä oli David Bowie. Kirjoitin koululaiskalenterin englanninkielisen mallin mukaan Bowielle fanikirjeenkin, en tiedä, tuliko sitä koskaan lähetettyä. Minulle äänitettiin itse asiassa c-kasetti, jolla toisella puolella oli Ziggy Stardust ja toisella puolella Aladdin Sane, mutta en oppinut kuuntelemaan niitä vielä tuolloin, olivat liian aikuista musiikkia.

Ziggy Stardustin aika tuli vasta, kun olin muuttanut Turkuun opiskelemaan. Tätä kuunneltiin opiskelijaporukassa silloisessa vuokrakämpässämme ja oltiin niin kypsiä ja fiksuja ja epävarmoja alkavan aikuisuuden edessä. Oikeastaan kuuntelin Ziggyä tuolloin niin paljon etten palannut siihen vuosiin ennen tätä, paraskin albumi voi kulua puhki. Mutta yhä se kuulostaa täysin tuoreelta ja on musikaalisimpia Bowien levyjä. Starman ja Moonage Daydreamin huilu ja syntsat!

Kolmas kausi alkoi kaksi vuotta sitten yllättäen, kun tulin katsoneeksi Labyrintin uudelleen, tällä kertaa oman tyttären kanssa. Päätin alkaa kuunnella laulajan tuotantoa läpi. Ensimmäistä kertaa vaivauduin myös lukemaan jotakin, mitä herrasta on kirjoitettu, eli suomennetut (epäviralliset) elämäkerrat. Toinen niistä, David BuckleynDavid Bowie” on muuten kirjailijan ja musiikkitoimittajan J.Pekka Mäkelän suomentama.

No keskenhän se tuotannon läpikuunteluhanke on. Tuotantoa on niin paljon. Toisaalta olen siitä kiitollinen. Bowie julkaisi 26 studioalbumia eläessään. Jos säännöstelen viisaasti, minulla on uutta kuunneltavaa edessä vielä monen vuoden ajan. Koska lisää ei varmaan juuri tule, ellei joku kaiva holveista raitoja postuumisti julkaistavaksi.

Seuraavaksi ajattelin ottaa kuvitteelliselle levylautaselle Buddha of Suburbian. Luin Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddhan vasta viime vuosina. ”Strangers When We Meet” -biisi on alkuperin ilmestynyt kirjasta tehdyn televisiosarjan soundtrackilla. Teoksen Englannin Bromleyssa asuville koulupojille David Bowie on juuri se esikuva, joka on asunut samassa lähiössä ja päässyt sieltä pois, maailmalle ja rokkitähdeksi saakka. Kaiken lisäksi musiikkityyli on sitä joka oli suosiossa oli silloin kun aloin itse ylipäätään enemmän kuunnella musiikkia.

Blackstarin jätän viimeiseksi. Tähän paljon kyyneleitä. Nyyh!

RIP beautiful Englishman. Photo: Masayoshi Sukita, David Bowie Heroes cover outtakes (1977)

Lopuksi tähänastisen projektini parhaat rankkaukset, täysin tämänhetkiseen fiilikseen pohjautuvassa järjestyksessä.

Parhaat biisit:

1. Moonage Daydream. Koska ”I’m an Alligator”.
2. Station to Station. Bowien versio Shakespearen Myrskystä ja monta muuta asiaa.
3. Ashes to Ashes. Kaikista Bowien sinkuista minusta tämä on ehkä kuitenkin paras. Surumielinen toki.
4. Absolute Beginners. Jokaisen luovan työn tekijän kansallislaulu. Ei osaamisessa piile mitään ihmettä, opettelussa ja ihmettelyssä on.
5. Strangers When We Meet.
6. Wild is the Wind. Tämä ei ole itse asiassa Bowie-biisi ollenkaan, vaan cover.
7. Loving the Alien. Nyt kun katson listaa, näyttää, että lempparini Bowien albumeista julkaistiin 70-luvulla, mutta lempparibiisini 80-luvulla. Näinkin se voi mennä.
8. Under Pressure - tietysti alkuperäinen versio Freddie Mercuryn kanssa, mutta myös myöhemmät versiot Annie Lennoxin (löytyy Youtubesta) ja Gail Ann Dorseyn kanssa
+
Space Oddity. Jollakin kummallisella tavalla tämä ei mielestäni ole paras David Bowie -biisi, mutta kaikkien maailman pop-kappaleiden joukossa se erottuu omaksi ilmiökseen ja ihmiskunnan saavutuksena se on uskomaton. Päähän ei mahdu, että joku osaa tehdä näin hienon teoksen vain parikymppisenä.

Albumit suosikkijärjestyksessä:

1. Scary Monsters and Super Creaps (1980)
2. Ziggy Stardust (1972)
3. Hunky Dory (1971)
4. Aladdin Sane (1973)
5. Outside (1995)
6. Station to Station (1976)
7. Next Day (2013)
8. Man Who Sold The World (1970)
9. Low (1977)
10. Diamond Dogs (1974)

Bowie-leffat:

1. The Man Who Fell to Earth (ohj, Nicolas Roeg, 1976, tulee muuten keskiviikkona telkusta!)
2. Labyrintti (Jim Henson, 1986. Ne, jotka ovat olleet kakaroita 80-luvulla, tajuavat.)
3. Verenjano (Tony Scott, 1983. Hei, tässä on Catherine Deneuve!)
4. The Prestige (Christopher Nolan, 2006. Bowie esittää sivuosassa karismaattista Nicola Teslaa, mikä taitaa olla vähän historian vääristelyä, mutta kuitenkin.)
5. Merry Christmas, Mr. Lawrence (Nagisa Oshima, 1983. En oikeastaan edes muista tästä muuta kuin teemabiisin.)

2 comments:

  1. Bowie fani minäkin. Verenjanonkin katsonut.

    Menin kerran elokuviin katsomaan leffan Cotton Club. Richard Gere. Elokuva oli surkea ja muuttui loppua kohden vielä surkeammaksi. Gere ei nyt vaan riittänyt. Itse asiassa tuo elokuva olisi voinut olla hyvä eri asenteella. Olin nähnyt mainoksen ja jotenkin sotkeennuin nimestä. Yön selkään oli elokuva, jota minun olisi pitänyt mennä katsomaan. Muutaman minuutin tähden. Bowie on siinä pikkuroisto, jos muistan oikein.

    ReplyDelete
  2. Sanopa muuta, Ulla. Muutamankin kehnon leffan olen katsonut sen vuoksi, että Bowie heiluu siellä jossakin sivuosassa.

    ReplyDelete